Ajankohtaista

Juoksukoulu on aloittelevan juoksijan starttikurssi, jonka neljän infokerran aikana käydään läpi lenkkeilyn ydinasioita. Saat tiiviin paketin juoksuharrastamisen aloittamiseen, ja vaikka harrastaisit jo niin pikakurssi oikeaan treenaamiseen ei ole pahitteeksi. Juoksukoulu on aloittelijan olkapää ja lenkkeilijän tuki keskittyä oikeisiin asioihin. Sisällössä keskitytään juuri olennaisiin asioihin, jotta sinun lenkkeilysi olisi mahdollisimman nautinnollista.
Harrasteliikunnan kesäajan aikataulu on julkaistu touko- ja kesäkuun osalta. Elokuun sisäjumppien aikataulu tarkentuu vielä kesäkuun alussa. Uutuutena PUISTOKAHVAKUULA, jonka lähtöpaikkana tuttu Karakallion sisusali.
Voit antaa palautetta harrasteliikunna keväästä 2013 ja esittää kehitysehdotuksia ja toiveita syksylle 2013 vasemmalla olevan linkin kautta. Palautteesi on meille tärkeää. Kiitos jo etukäteen.
Tiistain 16.4. niska-selkä-hartiat sijaiselle oli käynyt inhimillinen erehdys ja tunti jäi valitettavasti pitämättä. Pahoittelemme ja kausimaksun maksaneet asiakkaat voivat käydä korvaamassa kyseisen kerran KM merkatuilla tunneilla.
Kausimaksun maksaneet jäsenet voivat osallistua veloituksetta valitsemalleen KM merkatulle tunnille tällä tai ensi viikolla. Myös poikkeuksellisesti tänään klo 18:00 Tervekeho tunnille, vaikkei se ole KM tunti. Pahoittelemme.
Kaikille avoin kuntohiihtotapahtuma järjestetään Leppävaaran Urheilupuistossa sunnuntaina 10.3. 2013 klo 10 alkaen. Matkat 10km , 20km tai 30 km oman valinnan mukaan. Lenkki on mahdollista hiihtää joko perinteisellä tai vapaalla tyylillä. Lähtö tapahtumaan on klo 10- 12 välillä. Lenkin voi hiihtää joko ajanotolla tai ilman ajanottoa. 30 km matka ajanotolla startta yhteislähdöllä klo 10.30. Ilmoittautumiset tapahtumapaikalla klo 9.30 alkaen. Osanottomaksu on 5 € ja 2 € alle 16 vuotiailta. Maksu sisältää uuden merkityn reitin lisäksi mehun matkan aikana ja maalissa sekä kunniakirjan, kaikki osallistuvat myös osanottajien kesken suoritettavaan tavarapalkintojen arvontaan. Pukeutuminen ja pesu Urheilupuiston tiloissa.. Lisätietoja kuntohiihdosta saa Erkki Jokelalta puh. 0500939929 , tai sähköpostilla: erkki.jokela@espoo.fi Hiihtoterveisin Leppävaaran Sisu
Pahoittelemme. Kausikortin ostaneet asiakkaat voivat käydä korvaamassa tunnin millä tahansa KM merkatulla tunnilla. Esimerkiksi sisupump, muokkaus, toiminnallinen treeni ja kuntopiiri ovat lihaskuntotunteja, jotka eivät sisällä vaikeita askelkuvioita.
Osoite Rautakiskonkuja 5, 02650 Espoo.
Osalle keväällä 2013 kausikortin maksaneelle harrasteliikunnan jäsenelle on lähtenyt muiden jäsenten jäsenmaksujen laskutuksen yhteydessä virheellisesti lasku jäsenmaksusta 2013. Lasku on aiheeton, koska kausikortti ja rajatonkortti sisältävät jo jäsenmaksun 2013. Pahoittelemme virhettä. Lasku ei vaadi asiakkaalta mitään toimenpiteitä.
RSS ATOM